Vilhelm Junnila On kotiinpaluun aika.

Kaikki blogit puheenaiheesta Eläkeindeksi

Eläkeläisille lisää ilonaiheita!

Tilastokeskus julkaisi viime viikolla kolmannen vuosineljänneksen lopun ansiotasoindeksin ja kuluttajahintaindeksin arvot. Ansiotasoindeksi oli noussut 1,1 prosenttia viimevuodesta mutta kuluttajahintaindeksi laskenut 0,6 prosenttia. Näistä saadaan laskettua eläkeindeksin muutos käyttäen nykyistä 20/80 taitettua indeksiä ja saadaan -0,26 prosenttia. Odotettavissa on siis eläkkeiden lasku! Tässä tilanteessa tuntuu siltä, että me eläkeläiset voisimme olla tyytyväisiä, jos hallituksen kaavailut eläkkeiden jäädyttämisestä toteutuvat!

Suomen hallituksen sukupuoli- ja ikärasismi

# Mikä on tämä SSS-hallitus? Siellä on kärjessä kolme miestä, jotka määräävät kaiken. Viime aikoina Suomen hallituksiin on pyritty valitsemaan ainakin suurin piirtein yhtä monta naista ja miestä. Tässä hallituksessa on 9 miestä ja 5 naista.

Eläkeliitto ei aja eläkeläisten asioita

Eläkeläiset ovat yksi Suomen suurimmista etujärjestöistä noin 1,5 miljoonalla  jäsenellään. Joukkovoima on suurempi kuin millään muulla kansanryhmällä.  Siitä huolimatta mitään muuta osaa kansasta ei kohdella yhtä kaltoin kuin juuri eläkeläisiä. Sen etuuksia leikataan, tulotasoa heikennetään ja verotusta kiristetään vuosi vuodelta enemmän.

Ihmeellistä asiassa on se, että suurta osaa eläkeläisistä edustava Eläkeliitto ei tee asialle mitään. Jäsenmaksut kelpaavat ja "sirkushuveja" järjestetään kyllä, mutta tulotasoon kohdistuva edunvalvonta on kokonaan unohdettu.

Eläkeasiat yritetään sivuuttaa vaaleissa

Vaikka Suomessa on 1,5 miljoonaa eläkkeensaajaa, eläkekysymykset on jätetty varjoon vaaleissa. On kummallista, että näkyvimmissä vaalikeskusteluissa ei käsitellä koko aihetta ja vaalikoneissa ehdokkailta kysytään mielipidettä ainoastaan eläkekatosta.

Vaalitilaisuuksissa kuitenkin tapaa paljon eläkeläisiä, jotka ovat syystäkin vihaisia ja huolestuneita. Keskeisintä on eläkeläisten ostovoima arjessa. Puheenaiheina ovat eläkeindeksit ja poikkeuksellinen verotus.

Kiittääkö työ tekijäänsä eläkkeellä?

Työ tekijäänsä kiittää ja ahkeruus palkitaan! Mutta palkitaanko ahkeruudesta enää eläkkeellä? Tämä kysymys on varmaan jäänyt askarruttamaan monia eläkeläisiä viime vuosina.

Lupasimme vuosia sitten, että eläkeläisten ei tarvitse maksaa enemmän veroja tuloistaan kuin palkansaajien. Nykyisin tämä ei ole totta. Perusajatus on kadonnut jonnekin viime vuosina.

Eläkkeet perustuslakimme valossa

Suomi sai uuden perustuslain 1.päivänä maaliskuuta 2000. Uuden perustuslain 6 §:n mukaan kaikki Suomen oikeudenkäytön piirissä olevat ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo ovat keskeisimpiä perusoikeuksiamme.

Perustuslakimme kuudes pykälä pitää sisällään myös syrjintäkiellon. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan. vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

500 euroa eläkeläisille - heti!

Vaalipäiväkirja No. 7. - 21. helmikuuta 2015

Tikkurilan talvitorilla minua opetettiin kunnolla.  Isosti.

**

Tilanne syntyi kun jututin erästä sympaattisen tuntuista seniorikansalaista. Turisimme aluksi normaalisti; tunnelma oli leppeä. Ja miksi ei olisi ollut? Oli lauantai-aamu ja ympärillä hääri kiireisiä vantaalaisia. 

Pienituloisten asemaa parannettava

Eduskunnassa käsitellään lääkekorvausmenojen säästöjä. Hallitus aikoo esittää kelan maksamiin lääkekorvauksiin 45 euron vuotuista alkuomavastuuta. Perussuomalaiset esittivät muutoksen hylkäämistä; nämä jatkuvat tasaerän tyyppiset lisätaakat kansalaisten talouteen riittävät jo.

Pienituloisia on Suomessa paljon, jopa miljoona ihmistä elää noin 1000 euron kuukausituloilla. On eläkeläisiä, työttömiä, opiskelijoita, pätkätyöläisiä – lapsiperheistä yksineläviin. Vaikka ministeritasolla pidetään jopa 2600 euron ansioita pieninä, täällä maakunnassa se on paljon.

Eläkeläiset, on vastaiskun aika

Eduskuntavaalit lähestyvät. Juuri nyt on eläkeläisten aika astua yhtenä rintamana barrigadeille puolustamaan oikeuksiaan. Meidän jokaisen on syytä kysyä ehdokkaaltamme hänen kantaansa eläkkeitten leikkaamiseen. Helpoimmin ehdokkaan kannan saa varmasti selville uudesta vaalikoneesta, tuskin kysymyksien laatijoilla on varaa olla kysymättä kantaa eläkeasioihin.

Mitä tapahtuu kun "säästetään"?

Mitä tapahtuu kun vähävaraisten verotusta (ALV yms.) nostetaan?  
Kun yhä useammasta työttömästä tulee pitkäaikaistyötön?
Entä kun eläkeläisten indeksikorotuksesta leikataan 3/4-osaa pois? 

Tulos:

- Vähävaraiset pyytävät lisää rahaa eri luukuilta.
- Uusia vähävaraisia ilmestyy eri luukuille.
Byrokratia kasvaa.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä