Vilhelm Junnila On kotiinpaluun aika.

Kaikki blogit puheenaiheesta Sijoitustuoto

Eläkkeiden indeksijäädytyksen kummallisuus

Vuonna 2016 Sipilän hallitus teki käsittääkseni Suomen historian ensimmäisen leikkauksen indeksin jäädyttämisen muodossa kansaneläkkeisiin, kun se laski eläkettä 0,4 % sillä perusteella, että saadaan 73 miljoonan säästöt. Perusteena käytettiin Suomi-kuntoon projektin perustavaa menojen pienentämistä ja kuluttahintaindeksin laskua.

Vastaavasti työeläkkeet nousivat 0.6%. Näin lehdissä kerrotaan.

Perusturvapuolueelle ja hallitukselle tämä leikkaus on poliittisesti häpeällistä, kun katsoo eläkemaksujen rahavirtoja.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä