*

Vilhelm Junnila Asukkaat ensin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Maahanmuuttovirasto

Kotouttamisesta vastaava ministeri ei tiedä keitä kotouttaminen koskee!

Suomen oikeus- ja työministeri Jari Lindström kertoo MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että hän pitää Kajaanin Otamäen surmaa ääriesimerkkinä kotouttamisen epäonnistumisesta.

”– Tämä (Otamäen tappo) on ääriesimerkki siitä, että jos kotouttamisessa ei olla onnistuttu, se voi johtaa ongelmiin.”

Turvapaikanhakijoiden oikeusapua supistetaan

Puhe pidetty 15.6.2016 eduskunnan täysistunnossa, HE 32/2016 ulkomaalaislain muuttamisessa ( http://www.eduskunta.fi/valtiopaivaasiakirjat/HE+32/2016 )

 

Arvoisa rouva puhemies!

Vauvan äitiä ja kolmevuotiasta Sämää ei saa käännyttää Suomesta

Tänään moni suomalainen on järkyttynyt Riihimäellä asuva Huner Ali Muhammedin ja Gashaw Khaleel Hamadin perheen saamasta kohtelusta.

Ulkomaalaisvirasto on päättänyt erottaa perheen ja käännyttää äitiä ja kolmevuotias lapsi Irakiin. Heidän on lähdettävä Suomesta viimeistään perjantaina. Perheen kolmikuinen Klara-vauva saa toistaiseksi jäädä Suomeen, koska vauvan oleskeluluvasta ei ole vielä päätöstä. 

Vaino on yksilökohtaisen sijasta yleisimmin kollektiivista

Maahanmuuttovirasto määritteli pari viikkoa sitten Irakin, Afganistanin ja Somalian alueet kokonaisuudessaan turvallisiksi. Ellei näistä maista kotoisin oleva turvapaikanhakija pysty todistamaan olevansa henkilökohtaisen vainon kohde, ja siksi oikeutettu turvapaikkaan, hänet voidaan palauttaa kotimaahansa.

Maahanmuuttoviraston linjauksen mukaan Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan on turvallista palata ”ilman että aseelliset selkkaukset sinänsä aiheuttavat vaaraa henkilölle hänen pelkän läsnäolonsa takia.”

75 prosenttia turvapaikkahakemuksista jälleen ilmeisesti perusteettomia

Maahanmuuttovirasto on julkaissut uudet turvapaikanhakijoita koskevat tilastot ja edelleen kysymys on siitä, että vain noin 25 prosentille turvapaikanhakijoista myönnetään turvapaikka tai oleskelulupa

Neljän tähden vastaanottokeskus

Useimmat lukijoita tietävät Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevat Holiday Inn hotellin. Hotelli on neljän tähden nykyaikainen, erittäin hyvällä paikalla, ja yhdellä maamme kalleimmista tonteista sijaitseva majoituslaitos. Katsoin juuri hotellin hinnastoja. He tarjoavat hemmottelulomaa kahdelle alkaen 79€/henkilö. Hinta ei ole paha, kun tietää siihen kuuluvan tilavan hotellihuoneen, siivouspalvelut, kuntosalin, monipuolisen buffet-aamiaisen ja jopa kylpytakit.

yli 75 prosenttia turvapaikkahakemuksista taas ilmeisesti perusteettomia

Maahanmuuttovirasto on julkaissut uudet turvapaikkapäätöksiä koskevat tilastot

Kun otetaan huomioon myös aiemmista tilastoista ilmenevät seikat, maahanmuuttovirasto on ajalla 1.1.2015-31.1.2016 käsitellyt yhteensä 8847 turvapaikkahakemusta ja myönteiseen luparatkaisuun maahanmuuttovirasto oli päätynyt 2189 tapauksessa.

Saako sisäministeriö antaa harhaanjohtavaa tietoa?

Sisäministeriö on tänään esiintynyt julkisuudessa kertoen, että Suomi käännyttää noin 20 000 ihmistä viime vuonna tulleista noin 32 000 turvapaikanhakijasta. Suurin osa tulleista ovat olleet Irakista, Somaliasta ja Afganistanista kuten monet varmasti tietävätkin.

Uutisia mutumaan tietotoimistosta

Mennä päivänä luin erään uudenmaalaisen paikallispoliitikon ylläpitämää blogia, jossa hän oli päätynyt ajatuksenjuoksuun mm. siitä, että:

“Suomeen on saapunut noin 30 000 turvapaikanhakijaa. Heistä noin 90 % haluaa jäädä maahan ja on selvää, että he ovat hakemassa turvaa.”

Blogisti, jos tunnistat itsesi edellä puhutusta, niin toivon, että vastaat minulle, onko kuvatun kirjoituksen ja vastaavien kirjoitustesi taustalla yksinomaan:

Vain 17.5 %:lle irakilaisista turvapaikka

Maahanmuuttoviraston tänään julkaiseman tilaston mukaan virastossa vuonna 2015 käsitellyistä 3721 turvapaikkahakemuksesta, jotka koskivat irakilaisia turvapaikanhakijoita, 652 päättyi hakijan kannalta myönteiseen lopputulokseen.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä