Vilhelm Junnila On kotiinpaluun aika.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kannabiksen kotikasvatus

Kouvolan sanomat: Alpo on kasvattanut kotonaan 15v kannabista

Alpo ei ole mikään yksittäishenkilö. Suomessa on satoja ellei jopa tuhansia kannabiksen kotikasvattavia, jotka ovat vuosia kasvattanut sitä ilman ongelmia. He eivät näy tilastoissa koska eivät ole harrastuksestaan jääneet kiinni. He ovat vastuullisia kasvattavia.

Alpo toteaa hyvin asian laidan: 

"Moraalisesti kannabiksen kasvattamisessa ei ole Alpon mielestä mitään väärää. Hän kuitenkin myöntää olevansa nykyisen lainsäädännön puitteissa rikollinen.

Pitäisikö lääkekannabiksen viljely sallia Suomessa?

Hassu kysymys otsikossa.

Vastaus kyllä ja myös virkistyskannabiksen kasvatus pitää sallia Suomessa ja suomalaisille. Ainut järkevä tie. Se toki vaatii sitä että kannabis laillistetaan. 

Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen  perään kuluttaa kasvatus oikeutta lääkekannabiksen kohdalla, samalla kumminkin voitaisiin kasvattaa virkistyskannabista, joilla markkinat ovat vieläkin suuremmat.

Kannabiksen kotikasvatusrangaistukset kohtuuttomia

Asia on juuri niinkuin otsikossa kerrotaan.

Hyvä kirjoitus vuodelta 2014.

"Euroopassa kannabiksen kotiviljely on korvannut Marokosta tuotavaa hasista ja rikollisorganisaatioiden osuus jakelussa on laskenut. Viljely asettaa näin kyseenalaiseksi huumepolitiikan, joka perustuu tuonnin ja salakuljetuksen ehkäisemiseen. Tietenkin myös kaupallinen toiminta kotiviljelyn ympärillä on lisääntynyt."

 

Minusta yhtää kotitarvekasvattajaa ei pitäisi rangaista. Jo nyt monissa euroopanmaissa se on sallittua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä