Vilhelm Junnila Asukkaat ensin.

Kaikki blogit puheenaiheesta Kaakkois-Suomen piiri

Kokoomuksen entinen Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja oikeudessa

Kymenlaakson käräjäoikeudessa Kouvolassa alkoi tänään oikeuskäsittely entistä Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piirin toiminnanjohtaja Paula Kylä-Harakkaa vastaan. Hänen syytetään kavaltaneen piirin varoja omiin menoihinsa noin 21700 euroa. Lisäksi hänen syytetään kavaltaneen Kansallismedia Oy:n varoja 3300 Euroa. Kavallukset ajoittuvat vuosille 2013-2016. Kirjoitin asiasta jo elokuussa perustuen Iltalehden uutiseen.

http://1203pl.puheenvuoro.uusisuomi.fi/260146-kokoomuksen-suoraselkaisyys

Kokoomuksen suoraselkäisyys?

Iltalehti kertoo tänään, että Kokoomuksen Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja Paula Kylä-Harakka saa syytten törkeästä petoksesta. Lehden tietojen mukaan hän on käyttänyt piirin ja sitä kautta Kokoomuksen rahoja tuhansia euroja vuodessa omiin menoihinsa. Näiden epäilyjen takia Kylä-Harakan työsuhde päättyi huhtikuussa juuri ennen kunnallisvaaleja.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä